torstai 6. kesäkuuta 2013

Viisvitonen

Täällä ruudun toisellapuolella kiristytään tasaiseen tahtiin. Aamupaino oli tänään 55,9.  On ihan outoa olla näin pieni! Paino on tippunut dietin alusta nyt tasan 9 kiloa vaikka kalorit onkin edelleen samat kuin alussa (niinkuin viimeksi kirjoitinkin). Työni puolesta liikun paljon ja siksi varmaan saankin syödä näin reilusti. Tai mikä nyt sitte on reilusti? en tiedä missä kalorimäärissä muut kanssadiettaajat pyörii, ja ei kyllä kauheasti kiinnostakaan. Tässä omassa projektissa on ihan tarpeeksi pohdittavaa ;)


Ja taas syödään. Mun toinen pomoista vitsaileekin sillä et aina kun hän näkee mut ni oon syömässä :D   

Moni varoitteli ennen dietin alkua sitä kuinka kamala nälkä tulee olemaan koko ajan ja kuinka vaikeaa on dietata, kun vielä meidän perheessä on kaksi diettaajaa. Treenit kärsii ja mitäs muuta vielä???

Anteeks nyt vaan kaikille spekuloijille, mut voin rehellisesti sanoa et mulla ei oo vielä vajaan kolmen kuukauden aikana ollut kertaakaan nälkä. Väsynyt olen ollut, mutta tiedän sen johtuvan näistä yli 50 tunnin työviikoista. Yöunia en ole menettänyt. 8-11 tuntia yössä on nukuttu ja aamulla on ollut virkeä olo (toki muutamia hankaliakin aamuja on ollut), Parisuhde voi mielestäni paremmin kuin aiemmin ja uskonkin että tämä projekti tekee meille vain ja ainoastaan hyvää. Harvalla pariskunnalla on yhteistä harrastusta! Treenit on sujunut paremmin kuin hyvin. Lihas ottaa hyvin vastaan ja saan hyvän pumpin päälle (en tiedä näkeekö kukaan muu mun lihaksia, mut mä ainakin nään :D). Jaksan vetaa treenit ihan uskomattomalla draivilla ja tiedän et valmentajat on mun tekemisiin tyytyväisiä, koska kuulen siitä usein. En voi väittää et kaikki treenit dietillä olis ollut hyviä, ei todellakaan! Vaadin itseltäni täydellisyyttä, mut ymmärrän ettei aina voi kulkea. Hyväkyn sen ja ens kerralla sitte rokkaan kovempaa ja yritän enemmän. Ei tää niin vakavaa ole, et aina pitäis olla henkihieverissä treenin jälkeen ;)

Eli yhteenvetona: Dietti etenee, vatsa toimii välillä vähän liiankin tehokkaasti, ruoka maistuu ja nälkä ei ole, työtahti on aika kova, mut mä jaksan näin vielä viikon. Tuntuu et olisin elämäni kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin,tää aika ennen kisoja on kivaa ja opettavaista :)

Sirpa halus et näytän tuplahaukkarit kuvauksissa :D missä mun vasen haba on???
























Viimeviikolla käytiin vähän shoppaamassa uusia treeni vaatteita kun oon ollut niin ahkera. Nikeltä oli tullut uutta mallistoa ja kun en osannut päättää otanko mustan vai pinkin topin niin päätin ottaa molemmat ;D heh! Keskustan intersportissa oli myös ihanat ylläripylläri Niken verkkohousut, jotka oli ihanat mut en raaskinu ostaa.

Seuraavana päivänä kalle pakkas mun treeni kassin valmiiks kun olin töissä. Ja mitkäs muutkaan housut toi raksu oli pakannut mulle ku ne mitä olin edellispäivänä ihastellut! ihana lauantailahja ;)<3 Se on sitä materialismionnea!

Alkuviikosta ehdin töiden välissä myös nauttimaan hetken auringosta...



Tää lähtee tästä pakkaamaan, kun illalla treenin jälkeen suunta kohti Saloa ja häitä <3


p.s voi tsiisus kun tuli sekava teksti :D koittakaa kestää!

Netta

3 kommenttia:

  1. Toi on just niin tota, et varsinkin ihmiset jotka ei mistään mitään tiedä, on niitä pahimpia povailijoita, kuinka kaikki on niin hirveen vaikeeta ja mistään ei tule mitään.. Varsinkin silloin kun itse eivät ole ko. asiaa kokeneet on hirveen hyvä lähteä neuvomaan, arvostelemaan ja kertomaan kuinka kaikki etenee! :D On se hassua. Ihme pätijät..

    Sun vasen jalka näyttää tosi pelottavalta tossa musta toppi -kuvassa! Oisko jotenki hassussa asennossa? :D

    Materialistionni paras onni! <3

    Nii ja hauskoja häitä! Syökää!!!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Toi on mun matalin mihin paino dietillä putosi. Olin ihan luuviulu, poskiluut tuli ulos yms. rasva % 13.. eli en ainakaan ite tavoittele enään ihan tollasia lukemia. Riippuu kuitenkin aikalailla siitä minkä pitunen on :)

      Poista