sunnuntai 31. elokuuta 2014

Uusi tukka, Uudet kujeet!

Kuten Instagram- tiliäni seuraavat jo tietävätkin, menin ja värjäytin hiukset ruskeiksi tuossa viikon alussa. Olen jo pitkään harkinnut vaaleista hiuksista luopumista ja nyt iski totaalinen kyllästyminen ja musta tuli brunette. Tykkään niin kovasti näistä uusista hiuksista, vaikka alussa olikin outoa kun peilistä katsoo ihan erinäkönen naama mihin oon tottunut.


Hiukset on hyvin samaa sävyä mun silmien kanssa, siks ne ehkä näyttääkin hyvin luonnollisilta. 
Hiusten lisäksi olen uudistanut myös vähän vaatekaappiani. Uusia talvikenkiä, huiveja, tunikoita, treeniaatteita ja pipoja. Uusi on aina uusi, ja nyt taas hetken aikaa tuntuu taas, että on jotain päälle pantavaa!

Myös treenirintamalla on hieman uutta säpinää.

Alkuviikosta oli elämäni ensimmäiset kuvaukset kuntosalilla ja olin kyllä aika täpinöissäni. Kiva päästä kerrankin ihan ammattilaisen kuvattavaksi, eikä aina vaan näitä iänikuisia selfieitä! ;)

Kuvaukset meni hyvin, otettiin paljon erilaisia kuvia ja muutama lempparikin löytyi. Kuitenkin aina pitää olla jotain petrattavaa ja omalta kohdaltani olisin voinut panostaa omaan kuntooni.

Kesän aikana olen päästänyt itseni aika rempalleen, kun syömiset ja liikunnat on ollut vähän retuperällä. Kuvauskunto ei siis todellakaan ollut mikään lähellekään kisakireä ja se vähän harmitti. Kun lehtijuttu käsitteli fitnestä olisin halunnut olla enemmän fitti kuin fätti, mutta ei saa valittaa itsehän mä oon ruoan suuhuni tunkenut, eikä kukaan muu! :D



jutun voit käydä lukemassa täältä

Asiavirheiltä ei täysin vältytty, nimittäin kyllä mä omistan farkut ja rahaa meni reilusti yli 500€ kuussa sekä lisäksi mun työt kaupassa loppu viime perjantaina, mut noi nyt on niin pikkujuttuja, et ei juuri haittaa. Enemmänkin mua harmittaa toi kuva!!! Miksi oi miksi????? Suoraansanottuna huonompaa kuvaa saa hakea. Kaikki salilla käyvät ihmiset kyllä ymmärtävät!

No mutta. Ens kerralla erilailla.

Treeneistä vielä sen verran, et oon taas kesän taukoilujen jälkeen päässyt salitreenien makuun. Treeni maistuu, vaikka lihakset ovatkin kadonneet johonkin jortsuun kesän aikana :D Tästä ei voi kun nousta ylöspäin ja aloittaa itsensä kehittämisen alusta.

Kesän aikana painokin on päässyt "vähän" lisääntymään niin nyt alkaa olemaan taas ryhdistymisen aika. Mietin vähän jotain diettiä, mutta taisin joskus kirjoittaa, ettei dietit oo mun juttu. Toivotaan, että paino vähän laskee ja kroppa kiinteytyy ihan perusterveelliselläkin elämällä.



2 kommenttia:

  1. Nii ja ette tainnu ihan taloa kuitenkaan ostaa :D

    Mutta hyvä juttu muuten! :)) kivat noi hiukset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii joo ei ihan taloa, asunto kylläkin ;)

      Kiitos!

      Poista